Olen miettinyt alkavaa opiskelua todella paljon ja suunnitellut opiskelujeni etenemistä. Tai oikeampi sana voisi olla ennemminkin haaveillut, osa suunnitelmistani tuskin tulee toteutumaan. Avaan mietteitäni hieman paremmin.
Opiskelun aloitus
Tulen aloittamaan opiskelut hieman eri mahdollisuuksilla, kuin nuoremmat opiskelijat. En ole vielä saanut virallista päätöstä asiaan, mutta kaiken järjen mukaan rahoitan opiskeluni ensimmäiset 18 kuukautta aikuiskoulutustuella, jonka tarkkaa ansiosidonnaista määrää en paljasta, mutta kerron kuitenkin sen verran, ettei minun tarvitse edes ajatella raha-asioita tuen aikana. Pystyn siis keskittymään täysin opiskeluun. Tämä mahdollistaa täydet opiskeluviikot ja kesäopinnot.
Näiden ensimmäisten 18 kuukauden aikana on siis tavoitteena suorittaa mahdollisimman paljon tutkinnosta. En pysty vielä tarkkaan sanomaan mitään tarkkoja opintopistemääriä, mutta toivoisin tuen päättyessä niitä olevan kasassa niin paljon, että voisin jo tehdä keikkaa sairaanhoitajana. Tämä raja on ymmärtääkseni 140op.
Työharjoittelut ja haaveet
Alussa on luvassa sitä, mitä ilmeisesti Simo Saikko tarkoitti lehtien haastatteluissa sanomalla "Kun
opiskelijat palaavat ensimmäiseltä harjoittelujaksoltaan, ovat ilmeet
yleensä pettyneitä. Potilaat ovatkin ikääntyneitä tai nuoria, joilla on
sosiaalisia ongelmia. Missä ovat ne hätätilanteet?", eli perushoitoa terveyskeskusten vuodeosastoilla ja vanhustenhoidossa. Itse odotan näitä harjoitteluja paljon. Luvassa on varmasti paskan pesua, muita eritteitä ja lakanan vaihtoa. Luvassa on myös paljon muutakin. Pelkkä kädestä pitäminen ja kiireen keskellä hetkeksi pysähtyminen ja huomion antaminen kuuntelemalla antanee ihmiselle todella paljon. Tämä ei ehkä ole yhtä rokkistaramaista, kun ambulanssilla pillit huutaen apuun kiirehtiminen, mutta omalla tavallaan aivan yhtä tärkeää ja ehkä jopa potilaalle tärkeämpää apua antavaa.
Vaikka haluankin valmistua etuajassa, en missään nimessä halua mennä siitä, missä aita on matalin. Olen miettinyt paljon Afrikan työharjoittelumahdollisuutta. Ajatus kehitysmaassa suoritetussa harjoittelussa kiehtoo, koska uskoisin sen sekä antavan minulle paljon kokemuksena, että pystyisin myös itse olemaan apuna aidon hädän hetkellä. Tässäkään harjoittelussa ei tulisi olemaan mitään "siistiä", vaan vaivat olisivat mm. huonosta hygieniasta johtuvia infektioita, parasiittejä ja aneemisiä lapsia. Sankarin viittaa ei siis sielläkään saisi yllensä puettua oman mielensä ulkopuolella.
Muistan erään Pelastajat-sarjassa olleen keikan koskettaneen minua suuresti. Tälle keikalle oli kuvattavan ambulanssin lisäksi tulossa muita yksiköitä ja mm. lääkintäesimies. Lähtötietoina oli rintakivut. Heti kohteelle päästyä ensihoitaja perui Virvellä muun avun ja kertoi, että lääkintäesimieskin voisi kääntyä kannoillaan. Asunto oli tuttu ja ensihoitaja oli käynyt siellä useasti ennenkin. Siellä oli vanhus, keneltä otettiin mm. ekg ja verenpaineet. Ainoa hätä tällä potilaalla oli se, että hän oli yksinäinen ja kaipasi huomiota ja ymmärrystä - sekä muistaakseni yhden asperiinin. Potilas siis lääkittiin huomiolla ja asperiinillä. Se mikä minua kosketti, oli kokeneen ensihoitajan loppukaneetti keikalle. Tämä potilas oli ns. "vakkari", jonka luona oltiin käyty useita kertoja. "Väärä hälytys" ei haitannut tai tuntunut turhauttavalta, vaan ensihoitaja koki antaneensa potilaalle tärkeää hoitoa. Tälläinen empaattisuus koskettaa.
Tehy
Muutama sananen myös kokemuksistani tulevan ammattiliittoni kanssa asioimisesta. Olen saanut hämmästyttävän nopeasti hyviä neuvoja ja apua mieltäni askarruttaviin asioihin mm. ulkomaan työharjoittelua varten (osallistun 14.9. järjestettävään koulutuspäivään Helsingissä, jossa käsitellään nimenomaan tuota aihetta koko päivä). Hämmästyin mm. sähköpostiin vastaamisen nopeudessa. Neljä minuuttia, ei huono :)
Ammattiliiton tärkeyden entinen luottamusmies hyvin ymmärtää ja koenkin olevani hyvissä käsissä Tehyssä.
torstai 18. heinäkuuta 2013
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Perustietoja ja hakuprosessi
Moi vaan kaikille.
Tämä blogi tulee käsittelemään ammattikorkeakouluopintoja Saimaan ammattikorkeakoulussa ensihoidon linjalla. Pyrin kirjoittamaan opinnoista juuri minun näkökulmastani ja antamaan opiskelusta, harjoitteluista ja lopulta työllistymisestä realistisen ja minun näköiseni kuvan.
Tämä on minun tieni kohti unelmaani.
Kuka minä olen?
Olen pian 29 vuotta täyttävä mies, kenet on valittu opiskelemaan ensihoitoa. Ammatiltani olen ollut käytännössä koko aikuisikäni vartija. Hakeuduin vartijan ammattiin osittain ihailemani ystävän esimerkin johdosta, osittain ammatin minuun kohdistuvan vetovoimaisuuden takia ja suurimmaksi osaksi sen takia, että vanhempieni mökkihuoltoyritys tarvitsi vartioimisliikeluvat jatkaakseen mökkien toimeksiantoon perustuvia tarkastuskäyntejä.
Olen käytännössä tehnyt kaikkea, mitä vartiointialalla on tarjota. Olen ollut myymälä-, piiri-, palo-, hälytys-, terveyskeskus- ja sairaalavartijana. Lähivuodet olen myös toiminut suurehkon vartioimisliikkeen Etelä-Karjalan alueluottamusmiehenä sekä työsuojeluasiamiehenä. Koulutuksena minulla on alalle vartijan ammattitutkinto sekä turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa, joka mahdollistaa vartioimisliikkeen vastaavana hoitajana toimimisen.
Luonteeltani minua on kuvailtu mm. iloiseksi, älykkääksi, tunteikkaaksi, mukavaksi ja luotettavaksi. Omasta mielestäni olen lähinnä jääräpäinen. Rakastan eläimiä ja liikuntaa ja vapaa-aikani onkin nykyisin kulunut pitkälti koirani ja urheiluharrastusteni parissa.
Unelma
Pienestä pojasta lähtien olen katsonut kaikkia auttajia ihaillen. Jokaisen ohittavan poliisi-, paloauton tai ambulanssin perään olen katsonut suurella kunnioituksella ja nostanut kyseisten ammattien harjoittajat mielessäni jalustalle.
En varhaisemmassa elämänvaiheessani kokenut pystyväni nousemaan näille jalustoille.
Nyt sairaalavartijana toimiessani olen päässyt seuraamaan auttajien työskentelyä aitiopaikalta ja olen myös viimeisten vuosien aikana kasvanut valtavasti ihmisenä erinäisten tapahtumien takia. Hainkin viime syksynä pelastusopistoon opiskelemaan pelastajaksi. Pääsin aina loppumetreille asti hakuprosessissa, mutta omasta saamattomuudestani johtuen epäonnistuin uintitaitotestissä. Olen kyllä ihan ok uimari, mutta tekniikkani sekosi täydellisesti täpötäydessä altaassa uidessa muiden kovakuntoisten tulevaisuuden pelastajien seassa. Jäin lopulta vaaditusta kokonaisen altaanmitan vajaaksi ja näin alkoi pettynyt kotimatka.
Aioin hakea heti seuraavana syksynä uudelleen valmistauduttuani ensin uintitaitotestiin huomattavasti paremmin. Toisin kuitenkin kävi.
Hakuprosessi
Sain jatkuvasti tiedonmurusia lisää ja sainkin tietää, ettei pelastajatutkinto ollutkaan paras väylä ambulanssiin ihmisiä auttamaan, vaan tähän tarkoitukseen selvästi paras koulutus olisi ammattikorkeakoulun ensihoitajalinja. Tarkistin netistä, että minun on mahdollista hakea ammattikorkeakouluun, vaikkei minulla ole ammatillista peruskoulutusta tai lukiopohjaa. Rakkaan avovaimoni kannustuksella tein päätöksen ja hain kevään 2013 yhteishaussa seuraaviin paikkoihin:
Nuorisopuolella:
Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
KyAMK, ensihoito
Metropolia, ensihoito
Aikuispuolella:
Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
Turun AMK, ensihoito
Sain myöhemmin keväällä kirjeen, jossa minut oli hylätty aikuispuolen ensihoidon linjoille. Olin luonnollisesti pettynyt, mutta päätin silti hakeutua sairaanhoitajaksi. Enemmän ajatusta kypsyteltyäni koin myös sairaanhoitajan ammatin omakseni.
Hoitotyön valintakokeen etätehtävänä oli lukea Anatomia ja fysiologia -kirjasta hengitys- ja verenkiertoelimistöt, sekä vastata yhden A4-paperin verran perinteisiin "miksi haluan alalle, miksi olisin hyvä alalla"-kysymyksiin. Sain kirjan lainaksi ja aloin suurella motivaatiolla lukemaan kirjaa. Koin aihealueet äärimmäisen kiinnostaviksi ja käytännössä aina eksyin huomattavasti ohi aiheen ja pohdin asioita paljon vaadittua syvällisemmin. Taisin myös lievästi ärsyttää sairaanhoitajana työskentelevää avovaimoanikin tyhmillä ja asiaan vain välillisesti liittyvillä kysymyksillä.
Aikaa valintakokeeseen valmistautumiseen oli muistaakseni hieman alle kaksi viikkoa ja tämä kaksi viikkoa sattui hieman hektiseen kohtaan elämääni. Olin muuttamassa yhteen nykyisen avovaimoni kanssa, sekä auttamassa hänen talonsa myyntikuntoon laittamisessa ja kaikkeen talon myyntiin liittyvässä.
Valintakoe meni mielestäni ihan hyvin, mutta epäilin mahdollisuuksiani, koska käytännössä kaikki muut hakijat olivat jo terveydenhoitoalan ammattilaisia aina lähihoitajasta ensiavun osastonhoitajaan asti.
Sain valintakokeesta tulokseksi 58, joka oli mielestäni todella hyvä tulos. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin pisteytys meni niin, että 20 pistettä sai alan työkokemuksesta, 10 pistettä alan koulutuksesta, 5 ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta ja loput 65 valintakokeesta. Alin hyväksytty pistemäärä koulutukseen oli 60 ja jäin varasijalle 6. Jos olisin ymmärtänyt vaihtaa hakujärjestyksen niin, että olisin hakenut ainoaan aikuispuolen hakupaikkaani ykkösvaihtoehtona, olisin päässyt koulutukseen, enkä välttämättä kirjottaisi nyt tätä blogia.
Käytännössä heti aikuispuolen valintakokeiden jälkeen sain uudet kirjeet, jossa minut kutsuttiin kaikkien hakemieni paikkojen valintakokeisiin. Olin jo ehtinyt luopumaan koko ajatuksesta, koska kuvittelin kaikkien kutsujen tulevan samaan aikaan. En vieläkään oikein tajunnut ammattikorkeakoulujen valintaprosessia, mutta huomasin aikuispuolen pisteytyksestä, että pisteytyksellä hakijat laitetaan järjestykseen, josta sitten napsitaan parhaat koulutukseen.
Yli 80 pistettä!!?!? Ensihoidon puolelle oli käsittämättömän vaikea päästä, kun tarkistin alimmat pistemäärät, joilla on koulutukseen päästy. Valintakokeesta maksimit on 65 pistettä??? Hain siis vartijan ammattitutkinnolla, jolla sai luottamusta herättävät 0 pistettä. En siis oman matikkapääni mukaan voinut edes teoriassa päästä koulutukseen ja mielialani painui ja koin olevani epäkelpo mihinkään koulutukseen, enkä uskonut ikinä enää tavoittavani unelmiani. Laitoin sähköpostikyselyn opinto- ja hakutoimistoihin, jotka olivat siinä mielentilassa kirjoitettuna ehkä hieman kärkeviä ja sanoinkin, että jos en voi edes teoriassa päästä koulutukseen, niin en osallistu ensihoidon valintakokeisiin. Minulle vastattiin heti seuraavana päivänä, että minulla on mahdollisuus päästä koulutukseen, jos menestyn valintakokeissa keskimääräistä paremmin ja olisin (opintotoimiston sanoin) huipputyyppi alalle. Netin keskustelufoorumeita lukiessani päällimmäiseksi sanomaksi jäi, ettei ammattitutkinnolla edes kannattaisi yrittää, koska käytännössä sisään ei pääse - edes helpommille linjoille.
Motivoiduin valmistautumaan valintakokeisiin ns. apinan raivolla ja ajatukseni pyörivät valintakoemateriaalissa jatkuvasti.
Saimaa AMK, ensihoidon valintakoepäivä
Tärkeä päivä "vihdoin" koitti. Olin paikalla hyvissä ajoin ja kävin odottamaan ensimmäiseen pöytään, jossa oli muita miehiä ja vapaa tuoli. Molemmat tuntuivat erittäin mukavilta ja alalle erinomaisesti sopivilta nuorilta miehiltä(myöhemmin kävi ilmi, että pöydän lähäri-eh pääsi myös koulutukseen). Odotusaika meni nopeasti ja hakijaporukka jaettiin kahteen ryhmään - minut eri ryhmään, kuin juuri tapaamani herrat.
Ensin suoritimme teoriakokeen, joka oli laaja kysymyssarja monivalintakysymyksiä hengitys- ja verenkiertoelimistä sekä hermostosta. Tämän lisäksi oli "kielikoe", jossa annettiin englanninkielinen tiivistelmä ensihoitajille tehdystä painalluselvytystutkimuksesta. Kielikokeen kysymykset olivat helppoja, jos ymmärsi kirjoitettua englannin kieltä hyvin.
Tämän jälkeen oli vuorossa haastattelu, jossa minua haastatteli mukavan oloinen mies(joka myöhemmin osottautui - ei yhtään vähempää -, kuin vuoden 2013 ensihoitajaksi, Simo Saikoksi) ja sairaalalla työskentelevä työelämän edustaja. Minulle jäi erittäin hyvä fiilis jutustelutuokiosta ja siirryin odottamaan valintakokeen seuraavaa osiota.
Viimeisenä minulla oli fyysinen osuus, jossa ensin testattiin lihasvoimaa, jonka jälkeen siirryttiin heti "elvytysradalle". Lihaskuntotestissä testattiin puristusvoima, vatsalihakset, askelkyykky ja selän staattinen pito. Suoriuduin lihaskuntotestistä hyvin arvosanoin. Elvytysrata pyrki simuloimaan ensihoitajan työskentelyä ja siinä kannettiin lääkelaukkujen virkaa toimittavia käsipainoja steppilautojen yli, sen jälkeen noustiin 30 kertaa steppilaudalle, josta mentiin suorittamaan 4min painalluselvytystä metronomin tikatessa rytmiin 100krt/1min. Elvytyksen jälkeen piti suorittaa hienomotoriikkatesti, jossa laitettiin puutikkuja puualustalle ensin toisella kädellä ja sitten toisella. Tämän jälkeen vaihdettiin lääkelaukut paareihin, joita työnneltiin, nosteltiin, kierrettiin kehää ja lopulta steppailtiin taas 20 vai 25 kertaa steppilaudalle ja alas. Omasta mielestäni fyysinen testi oli erinomaisesti suunniteltu ja nautin sen suorittamisesta. Tästä menin suoraan työvuoroon ja päivälle kertyi pituutta jokunen tunti - 07.30-02.00.
Seuraavat muutamat viikot oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Tämä vuoristorata tuli päätepysäkilleen, kun 1.7.2013 töissä tarkistin koulutukseen valittujen listan. Nimeni oli tällä listalla.
Olin kuvitellut tilannetta päässäni ja olin lähes varma, että kävisin vartijan kopissa vain huutamaan onnesta ja juoksisin ympäri sairaalaa kertomassa ilouutisesta. Toisin kävi. Siellä se "sairaalan isäntä" sitten aamutuimaan itki tietokoneen edessä. Elämän pituinen unelma oli totta. Koin valtavaa ylpeyttä ja olin onneni huipulla. Koin myös saaneeni valtavan luottamuslauseen Simo Saikolta, jonka luulen ottaneen minut koulutukseen erityistapauksena. Tätä luottamusta en halua pettää ja tulenkin aloittamaan syksyllä opinnot äärimmäisen motivoituneena. Tämä ei ole kilpailu, mutta haluan olla paras. En siksi, että voisin sillä todistaa jotain, vaan siksi, että voisin nousta tuolle unelmissani rakentamalle jalustalle. Jotta voisin olla lapsuuteni unelmien sankari.
Julkaisen tämän blogin nimimerkillä, vaikkakin minut tuntevat varmasti tunnistavat ja yhdistävät minut välittömästi. En ole sisar hento valkoinen, vaan veli vitivalkoinen, vaikka väriltäni punainen. Jotkut saattavat minut myös tunnistaa pakkotoisto.com-foorumeilla käyttämästä nimimerkistä Wilmo.
Tämä blogi tulee käsittelemään ammattikorkeakouluopintoja Saimaan ammattikorkeakoulussa ensihoidon linjalla. Pyrin kirjoittamaan opinnoista juuri minun näkökulmastani ja antamaan opiskelusta, harjoitteluista ja lopulta työllistymisestä realistisen ja minun näköiseni kuvan.
Tämä on minun tieni kohti unelmaani.
Kuka minä olen?
Olen pian 29 vuotta täyttävä mies, kenet on valittu opiskelemaan ensihoitoa. Ammatiltani olen ollut käytännössä koko aikuisikäni vartija. Hakeuduin vartijan ammattiin osittain ihailemani ystävän esimerkin johdosta, osittain ammatin minuun kohdistuvan vetovoimaisuuden takia ja suurimmaksi osaksi sen takia, että vanhempieni mökkihuoltoyritys tarvitsi vartioimisliikeluvat jatkaakseen mökkien toimeksiantoon perustuvia tarkastuskäyntejä.
Olen käytännössä tehnyt kaikkea, mitä vartiointialalla on tarjota. Olen ollut myymälä-, piiri-, palo-, hälytys-, terveyskeskus- ja sairaalavartijana. Lähivuodet olen myös toiminut suurehkon vartioimisliikkeen Etelä-Karjalan alueluottamusmiehenä sekä työsuojeluasiamiehenä. Koulutuksena minulla on alalle vartijan ammattitutkinto sekä turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa, joka mahdollistaa vartioimisliikkeen vastaavana hoitajana toimimisen.
Luonteeltani minua on kuvailtu mm. iloiseksi, älykkääksi, tunteikkaaksi, mukavaksi ja luotettavaksi. Omasta mielestäni olen lähinnä jääräpäinen. Rakastan eläimiä ja liikuntaa ja vapaa-aikani onkin nykyisin kulunut pitkälti koirani ja urheiluharrastusteni parissa.
Unelma
Pienestä pojasta lähtien olen katsonut kaikkia auttajia ihaillen. Jokaisen ohittavan poliisi-, paloauton tai ambulanssin perään olen katsonut suurella kunnioituksella ja nostanut kyseisten ammattien harjoittajat mielessäni jalustalle.
En varhaisemmassa elämänvaiheessani kokenut pystyväni nousemaan näille jalustoille.
Nyt sairaalavartijana toimiessani olen päässyt seuraamaan auttajien työskentelyä aitiopaikalta ja olen myös viimeisten vuosien aikana kasvanut valtavasti ihmisenä erinäisten tapahtumien takia. Hainkin viime syksynä pelastusopistoon opiskelemaan pelastajaksi. Pääsin aina loppumetreille asti hakuprosessissa, mutta omasta saamattomuudestani johtuen epäonnistuin uintitaitotestissä. Olen kyllä ihan ok uimari, mutta tekniikkani sekosi täydellisesti täpötäydessä altaassa uidessa muiden kovakuntoisten tulevaisuuden pelastajien seassa. Jäin lopulta vaaditusta kokonaisen altaanmitan vajaaksi ja näin alkoi pettynyt kotimatka.
Aioin hakea heti seuraavana syksynä uudelleen valmistauduttuani ensin uintitaitotestiin huomattavasti paremmin. Toisin kuitenkin kävi.
Hakuprosessi
Sain jatkuvasti tiedonmurusia lisää ja sainkin tietää, ettei pelastajatutkinto ollutkaan paras väylä ambulanssiin ihmisiä auttamaan, vaan tähän tarkoitukseen selvästi paras koulutus olisi ammattikorkeakoulun ensihoitajalinja. Tarkistin netistä, että minun on mahdollista hakea ammattikorkeakouluun, vaikkei minulla ole ammatillista peruskoulutusta tai lukiopohjaa. Rakkaan avovaimoni kannustuksella tein päätöksen ja hain kevään 2013 yhteishaussa seuraaviin paikkoihin:
Nuorisopuolella:
Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
KyAMK, ensihoito
Metropolia, ensihoito
Aikuispuolella:
Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
Turun AMK, ensihoito
Sain myöhemmin keväällä kirjeen, jossa minut oli hylätty aikuispuolen ensihoidon linjoille. Olin luonnollisesti pettynyt, mutta päätin silti hakeutua sairaanhoitajaksi. Enemmän ajatusta kypsyteltyäni koin myös sairaanhoitajan ammatin omakseni.
Hoitotyön valintakokeen etätehtävänä oli lukea Anatomia ja fysiologia -kirjasta hengitys- ja verenkiertoelimistöt, sekä vastata yhden A4-paperin verran perinteisiin "miksi haluan alalle, miksi olisin hyvä alalla"-kysymyksiin. Sain kirjan lainaksi ja aloin suurella motivaatiolla lukemaan kirjaa. Koin aihealueet äärimmäisen kiinnostaviksi ja käytännössä aina eksyin huomattavasti ohi aiheen ja pohdin asioita paljon vaadittua syvällisemmin. Taisin myös lievästi ärsyttää sairaanhoitajana työskentelevää avovaimoanikin tyhmillä ja asiaan vain välillisesti liittyvillä kysymyksillä.
Aikaa valintakokeeseen valmistautumiseen oli muistaakseni hieman alle kaksi viikkoa ja tämä kaksi viikkoa sattui hieman hektiseen kohtaan elämääni. Olin muuttamassa yhteen nykyisen avovaimoni kanssa, sekä auttamassa hänen talonsa myyntikuntoon laittamisessa ja kaikkeen talon myyntiin liittyvässä.
Valintakoe meni mielestäni ihan hyvin, mutta epäilin mahdollisuuksiani, koska käytännössä kaikki muut hakijat olivat jo terveydenhoitoalan ammattilaisia aina lähihoitajasta ensiavun osastonhoitajaan asti.
Sain valintakokeesta tulokseksi 58, joka oli mielestäni todella hyvä tulos. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin pisteytys meni niin, että 20 pistettä sai alan työkokemuksesta, 10 pistettä alan koulutuksesta, 5 ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta ja loput 65 valintakokeesta. Alin hyväksytty pistemäärä koulutukseen oli 60 ja jäin varasijalle 6. Jos olisin ymmärtänyt vaihtaa hakujärjestyksen niin, että olisin hakenut ainoaan aikuispuolen hakupaikkaani ykkösvaihtoehtona, olisin päässyt koulutukseen, enkä välttämättä kirjottaisi nyt tätä blogia.
Käytännössä heti aikuispuolen valintakokeiden jälkeen sain uudet kirjeet, jossa minut kutsuttiin kaikkien hakemieni paikkojen valintakokeisiin. Olin jo ehtinyt luopumaan koko ajatuksesta, koska kuvittelin kaikkien kutsujen tulevan samaan aikaan. En vieläkään oikein tajunnut ammattikorkeakoulujen valintaprosessia, mutta huomasin aikuispuolen pisteytyksestä, että pisteytyksellä hakijat laitetaan järjestykseen, josta sitten napsitaan parhaat koulutukseen.
Yli 80 pistettä!!?!? Ensihoidon puolelle oli käsittämättömän vaikea päästä, kun tarkistin alimmat pistemäärät, joilla on koulutukseen päästy. Valintakokeesta maksimit on 65 pistettä??? Hain siis vartijan ammattitutkinnolla, jolla sai luottamusta herättävät 0 pistettä. En siis oman matikkapääni mukaan voinut edes teoriassa päästä koulutukseen ja mielialani painui ja koin olevani epäkelpo mihinkään koulutukseen, enkä uskonut ikinä enää tavoittavani unelmiani. Laitoin sähköpostikyselyn opinto- ja hakutoimistoihin, jotka olivat siinä mielentilassa kirjoitettuna ehkä hieman kärkeviä ja sanoinkin, että jos en voi edes teoriassa päästä koulutukseen, niin en osallistu ensihoidon valintakokeisiin. Minulle vastattiin heti seuraavana päivänä, että minulla on mahdollisuus päästä koulutukseen, jos menestyn valintakokeissa keskimääräistä paremmin ja olisin (opintotoimiston sanoin) huipputyyppi alalle. Netin keskustelufoorumeita lukiessani päällimmäiseksi sanomaksi jäi, ettei ammattitutkinnolla edes kannattaisi yrittää, koska käytännössä sisään ei pääse - edes helpommille linjoille.
Motivoiduin valmistautumaan valintakokeisiin ns. apinan raivolla ja ajatukseni pyörivät valintakoemateriaalissa jatkuvasti.
Saimaa AMK, ensihoidon valintakoepäivä
Tärkeä päivä "vihdoin" koitti. Olin paikalla hyvissä ajoin ja kävin odottamaan ensimmäiseen pöytään, jossa oli muita miehiä ja vapaa tuoli. Molemmat tuntuivat erittäin mukavilta ja alalle erinomaisesti sopivilta nuorilta miehiltä(myöhemmin kävi ilmi, että pöydän lähäri-eh pääsi myös koulutukseen). Odotusaika meni nopeasti ja hakijaporukka jaettiin kahteen ryhmään - minut eri ryhmään, kuin juuri tapaamani herrat.
Ensin suoritimme teoriakokeen, joka oli laaja kysymyssarja monivalintakysymyksiä hengitys- ja verenkiertoelimistä sekä hermostosta. Tämän lisäksi oli "kielikoe", jossa annettiin englanninkielinen tiivistelmä ensihoitajille tehdystä painalluselvytystutkimuksesta. Kielikokeen kysymykset olivat helppoja, jos ymmärsi kirjoitettua englannin kieltä hyvin.
Tämän jälkeen oli vuorossa haastattelu, jossa minua haastatteli mukavan oloinen mies(joka myöhemmin osottautui - ei yhtään vähempää -, kuin vuoden 2013 ensihoitajaksi, Simo Saikoksi) ja sairaalalla työskentelevä työelämän edustaja. Minulle jäi erittäin hyvä fiilis jutustelutuokiosta ja siirryin odottamaan valintakokeen seuraavaa osiota.
Viimeisenä minulla oli fyysinen osuus, jossa ensin testattiin lihasvoimaa, jonka jälkeen siirryttiin heti "elvytysradalle". Lihaskuntotestissä testattiin puristusvoima, vatsalihakset, askelkyykky ja selän staattinen pito. Suoriuduin lihaskuntotestistä hyvin arvosanoin. Elvytysrata pyrki simuloimaan ensihoitajan työskentelyä ja siinä kannettiin lääkelaukkujen virkaa toimittavia käsipainoja steppilautojen yli, sen jälkeen noustiin 30 kertaa steppilaudalle, josta mentiin suorittamaan 4min painalluselvytystä metronomin tikatessa rytmiin 100krt/1min. Elvytyksen jälkeen piti suorittaa hienomotoriikkatesti, jossa laitettiin puutikkuja puualustalle ensin toisella kädellä ja sitten toisella. Tämän jälkeen vaihdettiin lääkelaukut paareihin, joita työnneltiin, nosteltiin, kierrettiin kehää ja lopulta steppailtiin taas 20 vai 25 kertaa steppilaudalle ja alas. Omasta mielestäni fyysinen testi oli erinomaisesti suunniteltu ja nautin sen suorittamisesta. Tästä menin suoraan työvuoroon ja päivälle kertyi pituutta jokunen tunti - 07.30-02.00.
Seuraavat muutamat viikot oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Tämä vuoristorata tuli päätepysäkilleen, kun 1.7.2013 töissä tarkistin koulutukseen valittujen listan. Nimeni oli tällä listalla.
Olin kuvitellut tilannetta päässäni ja olin lähes varma, että kävisin vartijan kopissa vain huutamaan onnesta ja juoksisin ympäri sairaalaa kertomassa ilouutisesta. Toisin kävi. Siellä se "sairaalan isäntä" sitten aamutuimaan itki tietokoneen edessä. Elämän pituinen unelma oli totta. Koin valtavaa ylpeyttä ja olin onneni huipulla. Koin myös saaneeni valtavan luottamuslauseen Simo Saikolta, jonka luulen ottaneen minut koulutukseen erityistapauksena. Tätä luottamusta en halua pettää ja tulenkin aloittamaan syksyllä opinnot äärimmäisen motivoituneena. Tämä ei ole kilpailu, mutta haluan olla paras. En siksi, että voisin sillä todistaa jotain, vaan siksi, että voisin nousta tuolle unelmissani rakentamalle jalustalle. Jotta voisin olla lapsuuteni unelmien sankari.
Julkaisen tämän blogin nimimerkillä, vaikkakin minut tuntevat varmasti tunnistavat ja yhdistävät minut välittömästi. En ole sisar hento valkoinen, vaan veli vitivalkoinen, vaikka väriltäni punainen. Jotkut saattavat minut myös tunnistaa pakkotoisto.com-foorumeilla käyttämästä nimimerkistä Wilmo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)