sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Panostusta, politiikkaa, palkitsemista

Tässä on nyt vierähtänyt vähän turhan kauan edellisestä kirjoituksesta ja paljon onkin ehtinyt tapahtumaan.

Perushoidon harjoittelu

Päällimmäisenä ensimmäisestä harjoittelusta jäi mieleeni se kova työ, mitä perussairaanhoidossa hoitajat joutuvat tekemään päivästä toiseen. Olin monesti työpäivän jälkeen todella väsynyt, enkä harjoittelun aikana jaksanut käydä muistaakseni kertaakaan edes salilla. Toki tähän vaikutti myös se, että kaikki vastaantuleva oli uutta aina työyhteisöstä työtehtäviin, ja kuten tässä on saanut jo monasti todeta, niin uuden oppiminen väsyttää.

Päätepysäkillä

Kuolema. Ohjaajani kysyi mielestäni hauskasti kantaani kuolemaan, "Koetko kuoleman syklisenä, vai lineaarisena?". Mielestäni kyseessä on päätepysäkki, jonka asemanhoitajana oleminen arvelutti minua ehkä eniten koko alalla pärjäämisessäni. Olin aiemmassa ammatissani ollut melko paljon tekemisissä vainajien kanssa, muttei minulla kuitenkaan ollut ikinä mitään hoitosuhdetta vainajiin, vaan näin heidät lähinnä ruumiina.

Harjoittelun aikana kuolema tuli tutuksi johtuen harjoituspaikkani roolista sairaanhoidon loppupäässä. On vaikea keksiä sanoja, joilla kokemukseni ilmaisisi. Erään potilaan kuoleman etenemistä sängyn vierestä seuratessani olin samalla surullinen, että helpottunut. Kyynelien valuessa poskipäiltäni alas ymmärsin, että elämän lisäksi päättyy myös tuska. Ammatillistä kasvuani ajatellen huomasin, ettei toimintakykyni tai ajatuksenjuoksuni heikentynyt tilanteessa. Poismenoja tuli koko harjoitteluni aikana vastaan useita, ja tämä karisti pois epäilykseni siitä, pystynkö tulevassa ammatissani kohtaamaan lineaariseen kulkuun vääjäämättä kuuluvan lopun.

Lukukauden loppukiri

Olin harjoitteluun lähtiessäni ajatellut lukevani paljon mm. anatomiaa, mutta toisin kuitenkin kävi. Paljoa ei aikaa jäänyt harjoittelun lopun ja joululoman alun väliin, mutta tekemistä senkin edestä. Kaikki kurssit päättyivät ja tenttejä oli jonkin verran. Varsinaisen opiskelun lisäksi oman haasteensa toi myös se, että edellisessä kirjoituksessani mainitsema valtuustopaikka vaihtui opiskelijakunnan hallitukseen.

Vaikka vuorokausista meinasi tunnit loppua kesken, sain kurssit kunnialla päätökseen ja pääsin joululomalle töitä paiskimaan ja opintojani rahoittamaan. Joululoman aikana ehdin jo monesti kaipaamaan takaisin koulun penkille... Tämän toiveen toteutuessa vuoden vaihteen jälkeen koin valtavaa ylpeyttä itseäni kohtaan saadessani tietää, että minulle oli myönnetty stipendi esimerkillisen asenteen ja yrittämisen johdosta. Tämä stipendi kuulemma jaetaan kerran vuodessa sekä yhdelle valmistuneelle, että yhdelle opintonsa aloittaneelle opiskelijalle. Tunnustuksen jälkeiset päivät menivät lähes euforisessa hyvän olon tunteessa - en ole elämässäni ollut ylpeämpi itsestäni. Tulee vieläkin kosteutta silmäkulmaan ajatellessani sitä, etten pari vuotta sitten olisi ollut edes kelpoinen hakemaan ammattikorkeakouluun ja nyt olen onnistunut sekä pääsemään erikoistapausvalinnassa unelmani mahdollistavaan koulutukseen, että saamaan tekemistäni ja yrittämisestäni ainoana aloittaneena tunnustuksen. Toivottavasti nyt ylpeys ei käy lankeamuksen edellä ja jatkan opiskelut loppuun asti samalla höngällä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Isompaa vaihdetta silmään

Tässä on vierähtänyt hieman turhan kauan viime kirjoituksesta ja paljon on ehtinyt tapahtumaan.

Koulun alussa oli tosiaan aika ajoin tunne, että onkohan sitä kuitenkaan tullut aivan oikeaan paikkaan ja välillä oli jopa turhautunut olo massaluennoilla, jossa käytiin läpi vain näennäisesti omaa tulevaa ammattia liippaavaa sosiaalihuollon palvelujärjestelmää. Kolmen opintopisteen laajuisesti... Samaan aikaan lukujärjestyksessä vilisi suomen kieltä, tietotekniikkaa(mm. wordin käyttöä todella perustasolla), tiedonhankintaa ja raportointia, sekä kaikenlaisista järjestelmistä lyhyitä koulutuksia. Ns. "oikeista oppiaineista" oli hyvin suppeasti aseptiikkaa, jossa mielestäni 2op on liian vähän, jos verrataan vaikka tähän sosiaalialan palvelujärjestelmiin.

Kytkin alas, isompaa silmään ja kaasu pohjaan

Tätä tosiaan kesti aina syyslomaan asti, jonka jälkeen rytmi vaihtui totaalisesti. Yksi toisensa jälkeen alkoivat ym. kurssit päättymään ja tilalle vaihtui mm. anatomia ja fysiologia, hoitotyö ja ensiapu. Massaluennoilla istuminen ja turhauttavat ryhmätyöt, jotka olisi huomattavasti vähemmällä vaivalla tehnyt itse, vaihtuivat nopearytmiseen anatomian ja fysiologian opiskeluun ja erittäin käytännönläheisiin hoitotyön, sekä ensiavun harjoitustunteihin. Kaikki epäily koulutuksesta hävisi välittömästi, uutta tietoa tuli valtavalla tahdilla. Ilmaiseksi tämä oppiminen ei tullut ainakaan minulle, koska en omaa mitään pohjaopintoja, joka auttaisi tässä vaiheessa. Muut luokallani ovat joko valmiita lähihoitajia, tai ylioppilaita. Minulla esimerkiksi fysiologian opinnot rajautuvat peruskoulutasolle, jossa muistaakseni opetettiin, että "kun isi ja äiti rakastaa toisiaan paljon ja sit ne on sillei, ni sit tulee haikara ja tuo vauvan". Piirtoheittimellä saatettiin heijastaa peniksen kuva taululle, joka kuitenkin naurun saattelemana pian sammutettiin. Naisen anatomiaan olen lähinnä itseoppinut.

Koulua on ollut käytännössä päivittäin klo 08-16, jonka jälkeen olen opiskellut tavalla tai toisella siihen asti, kunnes alkaa päätä särkemään. Tässä vaiheessa olen aina lopettanut opiskelut siltä päivältä ja jatkanut seuraavana. Olen myös ollut todella väsynyt, koska en ole tavallaan oppinut oppimaan. Koen kuitenkin omaksuvani sekä teoria-, että käytännön tietoa nopeasti, enkä pelkää tippuvani muiden vauhdista. Kova motivaatio kantaa alun yli ja sitten alkaakin pohjakoulutuksien suomat edut tasoittumaan ja kaikki ovat samalla viivalla.

Perushoidon harjoittelun aloittaminen

Tämän viikon maanantaina meillä alkoi ensimmäinen neljän viikon mittainen harjoittelujakso - perushoito. En kirjoita itse harjoittelusta ainakaan vielä paljoa. Voi myös olla, etten keksi keinoa ilmaista harjoittelussa kokemaani ja oppimaani korrektilla tavalla.

Itse harjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja olen päässyt tekemään paljon. Olen mm. tehnyt peruspesuja, ruokkimista, nostelua, kääntelyä, peittelyä, saattamista yms. perushoitoa huonokuntoisille potilaille. Olen myös jakanut lääkkeitä, hoitanut haavoja, saanut paljon potilaskontakteja, tehnyt perusmittauksia (valitettavasti osaston manuaalimansetti on hajalla, enkä pääse mittaamaan verenpainetta kuuntelemalla), sekä olen myös päässyt seuraamaan mm. katetrointeja ja keskuslaskimoportin neulan vaihtoa.

Hyvyys. Tämä oli sana, mikä meidän olisi pitänyt eräässä ryhmätyössä avata, mutta jätimme sen Pandoran lippaan avaamatta. Tuota sanaa on mahdoton tyhjentävästi selittää, mutta se oikein huokuu muutamasta tapaamastani hoitajasta. Tälläisen hoitajan toivoisi hoitavan omia omaisia. Tälläinen hoitaja haluaisi itse olla nyt ja tulevana ammattilaisena, hyvä ihminen.

edit 7.11.2013 klo 16.45

Pitänee myös tänne kirjoittaa se, että minut valittiin vaaleilla oppilaskunnan edustajistoon. Tämä tullee viemään hieman aikaani, mutta pidän edunvalvonnasta ja otan paikan vastaan mielelläni.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Oppimaan oppimassa

Ensimmäinen kuukausi pian takana

Tätäkö tämä on? Muutamia kertoja olen itselleni esittänyt kyseisen kysymyksen. Ensimmäinen kuukausi ei ehkä ole täysin vastannut odotuksiani ja innostukseni on laantunut aika ajoin melko normaaleihin lukemiin. Olin kuullut AMK:n lukuisista "turhista" tehtävistä, puuduttavista luennoista ja ryhmätöistä. Nyt tämä kaikki tuntuu realisoituvan ympärilläni. Kunnes ymmärrän, että esimerkiksi sosiaalialan palvelujärjestelmät ovat pian lusittu, lomakepohjat opittu, työhakemuspohjat tehty, perus tietokoneenkäyttötaidot hanskattu ja tietokantahaut jokseenkin ymmärretty. Olemme olleet oppimassa oppimaan.

Vaikka monasti useat ryhmätyöt näennäisesti turhista asioista ensiksi tuntuvat turhalta täytteeltä, niin eivät ne sitä taidakkaan olla. Moodle-alustakin alkaa pikkuhiljaa selkeytymään kaaoksenomaisesta sekamelskasta selkeäksi työkaluksi. Vaikka väkisinkin näiden kurssien päättymistä odottaa joskus jopa lähes hengitystä pidätellen, niin tarkemmin ajateltuna tulevat alan opinnot voisivat osoittautua vaikeiksi ilman.

Iltarientoja

Lukujärjestykset ovat olleet lähes poikkeuksetta klo 8-16 ja monet kotitehtävät ryhmätehtävien ohessa pitävät ajatukset tiukasti koulun ympärillä. Silti aikaa on hieman jäänyt ja sen käytöstä pitää huolen opiskelijatapahtumat pitkin viikkoa. Yleensä tapahtumat ovat melko kosteita, mutta mahtuu sekaan myös "fiksumpaakin" tekemistä, esimerkkinä nyt vaikka huominen ensihoitajaopiskelijoiden jalkapalloturnaus. Muutenkin olen huomannut alan opiskelijoiden hyvän ryhmähengen. Alan opiskelijat ovat silminnähden motivoituneita ja jopa ylpeitä, harvoin näkee muiden koulutusohjelmien opiskelijoilla esim. ryhmäpaitoja päällä. Itseasiassa samaisista ensihoitajapaidoista minäkin olen saanut iltapuhdetta, joka hellitti maanantaina, jolloin luovutin kaikkien eh-ryhmien paitatilaukset eteenpäin. Aluksi tilauksen piti olla vain meidän luokalta, mutta äkkiä homma "lähti käsistä" ja paitoja tilasi kaikki opettajia myöten. Tästä pääsemmekin aasin sillalla seuraavaan silmääni pistäneeseen aiheeseen, opettajiin. Opettajien ammattitaito on ollut erittäin kovalla tasolla ja asiat osataan tuoda esille mielenkiintoisesti sekä luennot ovat hyvin rakennettuja. Kaikista eniten mieleeni on painunut opettajien innostus ja paneutuminen opettamiseen, tämä tarttuu helposti opiskelijaan ja motivoi. Mielestäni myös ensihoidon opettajien pitämä "viisasten kerho" opiskelijoiden ruokalassa on hauska. Lähes jokaisella tauolla tämä neuvosto kokoontuu kahvittelemaan ja opiskelijat käyvät kyselemässä tietoa minulle tuntemattomaksi jääneistä asioista.

Kohta se alkaa

Tulevien viikkojen lukujärjestyksiä selatessani huomasin, että orientoivat opinnot lähestyvät loppuaan ja ns. oikeat aineet täyttävät pian päiväni. Aloitamme mm. hoitotyön perusteita, anatomiaa ja fysiologiaa ja ensiapua lähiviikkoina. Näiden lisäksi esim. aseptiikan luennot vaihtuvat käytännön harjoitustunneiksi ja tämä luo lukujärjestykseenkin "ylimääräistä" aikaa, koska harjoitustilanteisiin mahtuu vain puolet ryhmästä kerralla. Tällä ajalla voi paneutua kotitehtäviin ja ryhmätöihin, eikä enää tarvitse uhrata iltoja niihin.

Ja pian alkaa myös neljän viikon harjoittelu. Mitähän minäkään osaan parin viikon päästä vuodehoito-osastolla tehdä? No ainakin keskustella potilaiden kanssa, antaa heille aikaa ja oppia kokeneemmilta hoitajilta. Luvassa on siis perushoidon harjoittelu heti koulutuksen alussa ja esim. sairaanhoitajat menevät ymmärtääkseni ko. harjoitteluun vasta keväällä. En ole oikein varma siitä, mitä tämä harjoittelu käytännössä on, mutta uskon suoriutuvani siitä melko hyvin, koska tulen ikäihmisten kanssa hyvin toimeen - olen lähestulkoon mummokuiskaaja. Muita tulevia harjoitteluja on sisätauti- ja leikkausosastoharjoittelut.

Hops ja tukiverkko

Tapasin tänään tutor-opettajani hops-keskustelussa. Kävimme läpi suunnitelmiani koulutuksen jouduttamiseksi. Tulen aloittamaan joitain kursseja etuajassa ja suoritan myös joitain harjoitteluja esim. kesälomalla, näin saan kasaan mahdollisimman paljon opintopisteitä aikuiskoulutustukeni 18 tukikuukauden aikana. Aloitan myös opinnäytetyöni työstämisen heti kun mahdollista ja toivonkin saavani sen valmiiksi toisena vuotenani, joka on ehkä hieman koomista ajatustasolla.

Asioista keskustellessamme yksi asia nousi esiin yli kaiken. Olen varma siitä, että tulen aina saamaan apua opintoihin liittyvissä ongelmissani motivoivalta ja innostavalta tutor-opettajaltani - tukiverkoltani.

perjantai 30. elokuuta 2013

Ensimmäinen viikko takana

Tarkoitukseni oli kirjoittaa ennen koulun alkamista vielä viimeiset kuulumiset ja tunteet, mutta kirjoittaminen jäi, koska parin viikon mittainen kesälomani meni kokonaisuudessaan Kroatiassa.

Menisipä kesä äkkiä ohi

Olen täysin kesän lapsi ja mielestäni kesä on ylivoimaisesti paras vuodenaika. Nautin tämän vuotisesta kesästä varmastikkin eniten, mutta myöskin samalla odotin malttamattomana sen päättymistä. Tapahtumatäyteisen kesän lopussa häämötti vihdoin se, mistä olen osannut vain haaveilla. Uusi kappale elämäni kirjassa. Ajatukseni pyörivät oikeastaan Kroatian reissua lukuunottamatta jatkuvasti koulutuksen ympärillä.

Ensimmäinen viikko

26.8.2013 klo 10.15 se sitten viimein alkoi. Harhailin pääaulaan yhtenä kysymysmerkkinä, tietämättömänä tulevasta. Meitä kysymysmerkkejä oli siellä onneksi muitakin - muistaakseni yli 250. Virallisen avajaispuheen jälkeen meidät jaettiin omiin ryhmiimme ja näin ensi kertaa tulevat luokkatoverini, EH13:n opiskelijat. Alunperin meitä piti olla 20, mutta ryhmäkokomme oli paisunut 27 vai 28 oppilaaseen kiristyneen taloustilanteen takia. Ryhmämme todellinen koko tulee kuitenkin olemaan lähempänä tuota 20:tä, koska osa alottaneista on jo suorittanut joko kokonaan tai osin sairaanhoitajan opintoja ja siirtyy jo alottaneiden ryhmiin.

Tosiaan... Avauspuheen jälkeen edessä oli kouluun tutustumista erittäin avuliaiden tutor-opiskelijoiden avustuksella. Tullee viemään oman aikansa, ennenkuin tuon yliopiston alueen oppii, koska se on melko sekava ja luokkatilat ovat paikoin epäloogisessa järjestyksessä. Oman lisänsä soppaan lisää myös alueen muut opiskelijat, jotka pitävät huolen siitä, että vilinää riittää. Alueella opiskelee siis noin 7000-8000 opiskelijaa(?!?).

Orientoitumista

Suurin pelkoni oli se, etten sopisi joukkoon. Tämä pelko oli onneksi turha, koska joko minun jälkeenjääneisyydestäni tai muiden kypsyydestä johtuen tulen sulautumaan ryhmään hyvin. Pelkäsin myös sitä, etten osaisi heittäytyä koulun ulkopuoliseen toimintaan mukaan ja tällä tavoin jäisin ulos "jengistä", mutta tämäkin pelko osottautui jo tiistaina city-kävelyllä turhaksi. Todisteena tästä on papukaija-haalarimerkki ja parhaan fuksiryhmän pokaali. City-kävelyn ideana oli siis tutustua toisiin leikkien ja pelien kautta. "Joukkueet" valittiin sosiaali- ja terveysalalta täysin sattumanvaraisesti ja jokainen "joutui" taatusti tutustumaan uusiin ihmisiin. Myös ensimmäiset haalaribileet olivat heti tiistai-iltana ja keskiviikoksi olikin luvassa hieman hutera olo. Keskiviikon ja torstain aikana alkoi myös ensimmäiset oikeat oppitunnit, jotka ovat tähän mennessä ylittäneet odotukseni melko reilusti ja ainakin minä olen ollut täysin haltioituneena sekä suomen kielestä ja viestinnästä että aseptiikasta. Minulle tämä kaikki on uutta puuttuvasta pohjakoulutuksestani johtuen, mutta todennäköisesti ryhmäni lukion käyneet sekä lähihoitajat eivät jaa haltioitumistani.

Ensimmäinen viikko on suurimmalta osin mennyt omaan ryhmään sekä kouluun tutustumiseen. Valitsimme ryhmällemme luokan vanhimman, jota tulen luokan vanhimman apupoikana auttamaan yhteisissä asioissa.

Mitä luvassa?

Vielä tuleva viikko tulee olemaan suurimmaksi osakseen orientoiva ja sisältää mm. fuksiaiset, mutta pian sen jälkeen tulee koulu lähtemään käyntiin kunnolla. Olen ollut jo nyt iltaisin melko väsynyt, mutta uskoisin sen helpottavan, kunhan ensin opin oppimaan.

Tiedossa on Tampereen ensihoitajaopiskelijapäivät 12.-13.9. ja heti perään Tehyn kansainvälisyyskoulutus Helsingissä. Odotan molemmilta koulutuksilta paljon ja tulen varmasti saamaan molemmilta päiviltä sekä arvokasta tietoa että uusia tuttavuuksia. Tampereelta saan myös toisen haalarimerkin, jotka tuntuvat olevan osalle tärkeä osa "haalarikulttuuria".

Lähiaikoina pääsen myös tutor-opettajani kanssa keskustelemaan henkilökohtaisesta opintosuunnitelmastani ja silloin selviää myös se, voinko kenties nopeuttaa valmistumistani opiskelemalla kesällä ja suorittamalla harjoituksia vaikka lomien aikana. Itse tutor-opettajamme vaikuttaa erittäin mukavalta tyypiltä ja tulee varmasti auttamaan minua paljon opintojeni kuluessa.

Reilun yhdeksän viikon kuluttua on luvassa myös ensimmäinen harjoittelumme, 4 viikkoa perushoitoa. Odotan harjoittelujaksoa innolla, vaikken olekkaan vakuuttunut harjoittelupaikkojen jakoon käytetystä jobstep-palvelusta, josta vain nopeimmat pääsevät haluamaansa paikkaan. Tämä tulee varmasti aiheuttamaan kateutta, närää ja säröjä luokkahenkeen. Olen ainakin vielä tässä vaiheessa sitä mieltä, että olisi parempi vain antaa opiskelijan itse hakea harjoittelupaikkaa itse harjoittelupaikasta ja loput sitten jaettaisiin jobstepin kaltaisella arpapelillä. Noh, toivottavasti olen tässä asiassa väärässä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Opiskelun tavoitteet

Olen miettinyt alkavaa opiskelua todella paljon ja suunnitellut opiskelujeni etenemistä. Tai oikeampi sana voisi olla ennemminkin haaveillut, osa suunnitelmistani tuskin tulee toteutumaan. Avaan mietteitäni hieman paremmin.

Opiskelun aloitus

Tulen aloittamaan opiskelut hieman eri mahdollisuuksilla, kuin nuoremmat opiskelijat. En ole vielä saanut virallista päätöstä asiaan, mutta kaiken järjen mukaan rahoitan opiskeluni ensimmäiset 18 kuukautta aikuiskoulutustuella, jonka tarkkaa ansiosidonnaista määrää en paljasta, mutta kerron kuitenkin sen verran, ettei minun tarvitse edes ajatella raha-asioita tuen aikana. Pystyn siis keskittymään täysin opiskeluun. Tämä mahdollistaa täydet opiskeluviikot ja kesäopinnot.

Näiden ensimmäisten 18 kuukauden aikana on siis tavoitteena suorittaa mahdollisimman paljon tutkinnosta. En pysty vielä tarkkaan sanomaan mitään tarkkoja opintopistemääriä, mutta toivoisin tuen päättyessä niitä olevan kasassa niin paljon, että voisin jo tehdä keikkaa sairaanhoitajana. Tämä raja on ymmärtääkseni 140op.

Työharjoittelut ja haaveet

Alussa on luvassa sitä, mitä ilmeisesti Simo Saikko tarkoitti lehtien haastatteluissa sanomalla "Kun opiskelijat palaavat ensimmäiseltä harjoittelujaksoltaan, ovat ilmeet yleensä pettyneitä. Potilaat ovatkin ikääntyneitä tai nuoria, joilla on sosiaalisia ongelmia. Missä ovat ne hätätilanteet?", eli perushoitoa terveyskeskusten vuodeosastoilla ja vanhustenhoidossa. Itse odotan näitä harjoitteluja paljon. Luvassa on varmasti paskan pesua, muita eritteitä ja lakanan vaihtoa. Luvassa on myös paljon muutakin. Pelkkä kädestä pitäminen ja kiireen keskellä hetkeksi pysähtyminen ja huomion antaminen kuuntelemalla antanee ihmiselle todella paljon. Tämä ei ehkä ole yhtä rokkistaramaista, kun ambulanssilla pillit huutaen apuun kiirehtiminen, mutta omalla tavallaan aivan yhtä tärkeää ja ehkä jopa potilaalle tärkeämpää apua antavaa.

Vaikka haluankin valmistua etuajassa, en missään nimessä halua mennä siitä, missä aita on matalin. Olen miettinyt paljon Afrikan työharjoittelumahdollisuutta. Ajatus kehitysmaassa suoritetussa harjoittelussa kiehtoo, koska uskoisin sen sekä antavan minulle paljon kokemuksena, että pystyisin myös itse olemaan apuna aidon hädän hetkellä. Tässäkään harjoittelussa ei tulisi olemaan mitään "siistiä", vaan vaivat olisivat mm. huonosta hygieniasta johtuvia infektioita, parasiittejä ja aneemisiä lapsia. Sankarin viittaa ei siis sielläkään saisi yllensä puettua oman mielensä ulkopuolella.

Muistan erään Pelastajat-sarjassa olleen keikan koskettaneen minua suuresti. Tälle keikalle oli kuvattavan ambulanssin lisäksi tulossa muita yksiköitä ja mm. lääkintäesimies. Lähtötietoina oli rintakivut. Heti kohteelle päästyä ensihoitaja perui Virvellä muun avun ja kertoi, että lääkintäesimieskin voisi kääntyä kannoillaan. Asunto oli tuttu ja ensihoitaja oli käynyt siellä useasti ennenkin. Siellä oli vanhus, keneltä otettiin mm. ekg ja verenpaineet. Ainoa hätä tällä potilaalla oli se, että hän oli yksinäinen ja kaipasi huomiota ja ymmärrystä - sekä muistaakseni yhden asperiinin. Potilas siis lääkittiin huomiolla ja asperiinillä. Se mikä minua kosketti, oli kokeneen ensihoitajan loppukaneetti keikalle. Tämä potilas oli ns. "vakkari", jonka luona oltiin käyty useita kertoja. "Väärä hälytys" ei haitannut tai tuntunut turhauttavalta, vaan ensihoitaja koki antaneensa potilaalle tärkeää hoitoa. Tälläinen empaattisuus koskettaa.

Tehy

Muutama sananen myös kokemuksistani tulevan ammattiliittoni kanssa asioimisesta. Olen saanut hämmästyttävän nopeasti hyviä neuvoja ja apua mieltäni askarruttaviin asioihin mm. ulkomaan työharjoittelua varten (osallistun 14.9. järjestettävään koulutuspäivään Helsingissä, jossa käsitellään nimenomaan tuota aihetta koko päivä). Hämmästyin mm. sähköpostiin vastaamisen nopeudessa. Neljä minuuttia, ei huono :)

Ammattiliiton tärkeyden entinen luottamusmies hyvin ymmärtää ja koenkin olevani hyvissä käsissä Tehyssä.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Perustietoja ja hakuprosessi

Moi vaan kaikille.

Tämä blogi tulee käsittelemään ammattikorkeakouluopintoja Saimaan ammattikorkeakoulussa ensihoidon linjalla. Pyrin kirjoittamaan opinnoista juuri minun näkökulmastani ja antamaan opiskelusta, harjoitteluista ja lopulta työllistymisestä realistisen ja minun näköiseni kuvan.

Tämä on minun tieni kohti unelmaani.

Kuka minä olen?

Olen pian 29 vuotta täyttävä mies, kenet on valittu opiskelemaan ensihoitoa. Ammatiltani olen ollut käytännössä koko aikuisikäni vartija. Hakeuduin vartijan ammattiin osittain ihailemani ystävän esimerkin johdosta, osittain ammatin minuun kohdistuvan vetovoimaisuuden takia ja suurimmaksi osaksi sen takia, että vanhempieni mökkihuoltoyritys tarvitsi vartioimisliikeluvat jatkaakseen mökkien toimeksiantoon perustuvia tarkastuskäyntejä.

Olen käytännössä tehnyt kaikkea, mitä vartiointialalla on tarjota. Olen ollut myymälä-, piiri-, palo-, hälytys-, terveyskeskus- ja sairaalavartijana. Lähivuodet olen myös toiminut suurehkon vartioimisliikkeen Etelä-Karjalan alueluottamusmiehenä sekä työsuojeluasiamiehenä. Koulutuksena minulla on alalle vartijan ammattitutkinto sekä turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa, joka mahdollistaa vartioimisliikkeen vastaavana hoitajana toimimisen.

Luonteeltani minua on kuvailtu mm. iloiseksi, älykkääksi, tunteikkaaksi, mukavaksi ja luotettavaksi. Omasta mielestäni olen lähinnä jääräpäinen. Rakastan eläimiä ja liikuntaa ja vapaa-aikani onkin nykyisin kulunut pitkälti koirani ja urheiluharrastusteni parissa.

Unelma

Pienestä pojasta lähtien olen katsonut kaikkia auttajia ihaillen. Jokaisen ohittavan poliisi-, paloauton tai ambulanssin perään olen katsonut suurella kunnioituksella ja nostanut kyseisten ammattien harjoittajat mielessäni jalustalle.

En varhaisemmassa elämänvaiheessani kokenut pystyväni nousemaan näille jalustoille.

Nyt sairaalavartijana toimiessani olen päässyt seuraamaan auttajien työskentelyä aitiopaikalta ja olen myös viimeisten vuosien aikana kasvanut valtavasti ihmisenä erinäisten tapahtumien takia. Hainkin viime syksynä pelastusopistoon opiskelemaan pelastajaksi. Pääsin aina loppumetreille asti hakuprosessissa, mutta omasta saamattomuudestani johtuen epäonnistuin uintitaitotestissä. Olen kyllä ihan ok uimari, mutta tekniikkani sekosi täydellisesti täpötäydessä altaassa uidessa muiden kovakuntoisten tulevaisuuden pelastajien seassa. Jäin lopulta vaaditusta kokonaisen altaanmitan vajaaksi ja näin alkoi pettynyt kotimatka.

Aioin hakea heti seuraavana syksynä uudelleen valmistauduttuani ensin uintitaitotestiin huomattavasti paremmin. Toisin kuitenkin kävi.

Hakuprosessi

Sain jatkuvasti tiedonmurusia lisää ja sainkin tietää, ettei pelastajatutkinto ollutkaan paras väylä ambulanssiin ihmisiä auttamaan, vaan tähän tarkoitukseen selvästi paras koulutus olisi ammattikorkeakoulun ensihoitajalinja. Tarkistin netistä, että minun on mahdollista hakea ammattikorkeakouluun, vaikkei minulla ole ammatillista peruskoulutusta tai lukiopohjaa. Rakkaan avovaimoni kannustuksella tein päätöksen ja hain kevään 2013 yhteishaussa seuraaviin paikkoihin:

Nuorisopuolella:

Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
KyAMK, ensihoito
Metropolia, ensihoito

Aikuispuolella:

Saimaa AMK, ensihoito
Saimaa AMK, hoitotyö
Turun AMK, ensihoito

Sain myöhemmin keväällä kirjeen, jossa minut oli hylätty aikuispuolen ensihoidon linjoille. Olin luonnollisesti pettynyt, mutta päätin silti hakeutua sairaanhoitajaksi. Enemmän ajatusta kypsyteltyäni koin myös sairaanhoitajan ammatin omakseni.

Hoitotyön valintakokeen etätehtävänä oli lukea Anatomia ja fysiologia -kirjasta hengitys- ja verenkiertoelimistöt, sekä vastata yhden A4-paperin verran perinteisiin "miksi haluan alalle, miksi olisin hyvä alalla"-kysymyksiin. Sain kirjan lainaksi ja aloin suurella motivaatiolla lukemaan kirjaa. Koin aihealueet äärimmäisen kiinnostaviksi ja käytännössä aina eksyin huomattavasti ohi aiheen ja pohdin asioita paljon vaadittua syvällisemmin. Taisin myös lievästi ärsyttää sairaanhoitajana työskentelevää avovaimoanikin tyhmillä ja asiaan vain välillisesti liittyvillä kysymyksillä.

Aikaa valintakokeeseen valmistautumiseen oli muistaakseni hieman alle kaksi viikkoa ja tämä kaksi viikkoa sattui hieman hektiseen kohtaan elämääni. Olin muuttamassa yhteen nykyisen avovaimoni kanssa, sekä auttamassa hänen talonsa myyntikuntoon laittamisessa ja kaikkeen talon myyntiin liittyvässä.

Valintakoe meni mielestäni ihan hyvin, mutta epäilin mahdollisuuksiani, koska käytännössä kaikki muut hakijat olivat jo terveydenhoitoalan ammattilaisia aina lähihoitajasta ensiavun osastonhoitajaan asti.

Sain valintakokeesta tulokseksi 58, joka oli mielestäni todella hyvä tulos. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin pisteytys meni niin, että 20 pistettä sai alan työkokemuksesta, 10 pistettä alan koulutuksesta, 5 ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta ja loput 65 valintakokeesta. Alin hyväksytty pistemäärä koulutukseen oli 60 ja jäin varasijalle 6. Jos olisin ymmärtänyt vaihtaa hakujärjestyksen niin, että olisin hakenut ainoaan aikuispuolen hakupaikkaani ykkösvaihtoehtona, olisin päässyt koulutukseen, enkä välttämättä kirjottaisi nyt tätä blogia.

Käytännössä heti aikuispuolen valintakokeiden jälkeen sain uudet kirjeet, jossa minut kutsuttiin kaikkien hakemieni paikkojen valintakokeisiin. Olin jo ehtinyt luopumaan koko ajatuksesta, koska kuvittelin kaikkien kutsujen tulevan samaan aikaan. En vieläkään oikein tajunnut ammattikorkeakoulujen valintaprosessia, mutta huomasin aikuispuolen pisteytyksestä, että pisteytyksellä hakijat laitetaan järjestykseen, josta sitten napsitaan parhaat koulutukseen.

Yli 80 pistettä!!?!? Ensihoidon puolelle oli käsittämättömän vaikea päästä, kun tarkistin alimmat pistemäärät, joilla on koulutukseen päästy. Valintakokeesta maksimit on 65 pistettä??? Hain siis vartijan ammattitutkinnolla, jolla sai luottamusta herättävät 0 pistettä. En siis oman matikkapääni mukaan voinut edes teoriassa päästä koulutukseen ja mielialani painui ja koin olevani epäkelpo mihinkään koulutukseen, enkä uskonut ikinä enää tavoittavani unelmiani. Laitoin sähköpostikyselyn opinto- ja hakutoimistoihin, jotka olivat siinä mielentilassa kirjoitettuna ehkä hieman kärkeviä ja sanoinkin, että jos en voi edes teoriassa päästä koulutukseen, niin en osallistu ensihoidon valintakokeisiin. Minulle vastattiin heti seuraavana päivänä, että minulla on mahdollisuus päästä koulutukseen, jos menestyn valintakokeissa keskimääräistä paremmin ja olisin (opintotoimiston sanoin) huipputyyppi alalle. Netin keskustelufoorumeita lukiessani päällimmäiseksi sanomaksi jäi, ettei ammattitutkinnolla edes kannattaisi yrittää, koska käytännössä sisään ei pääse - edes helpommille linjoille.

Motivoiduin valmistautumaan valintakokeisiin ns. apinan raivolla ja ajatukseni pyörivät valintakoemateriaalissa jatkuvasti.

Saimaa AMK, ensihoidon valintakoepäivä

Tärkeä päivä "vihdoin" koitti. Olin paikalla hyvissä ajoin ja kävin odottamaan ensimmäiseen pöytään, jossa oli muita miehiä ja vapaa tuoli. Molemmat tuntuivat erittäin mukavilta ja alalle erinomaisesti sopivilta nuorilta miehiltä(myöhemmin kävi ilmi, että pöydän lähäri-eh pääsi myös koulutukseen). Odotusaika meni nopeasti ja hakijaporukka jaettiin kahteen ryhmään - minut eri ryhmään, kuin juuri tapaamani herrat.

Ensin suoritimme teoriakokeen, joka oli laaja kysymyssarja monivalintakysymyksiä hengitys- ja verenkiertoelimistä sekä hermostosta. Tämän lisäksi oli "kielikoe", jossa annettiin englanninkielinen tiivistelmä ensihoitajille tehdystä painalluselvytystutkimuksesta. Kielikokeen kysymykset olivat helppoja, jos ymmärsi kirjoitettua englannin kieltä hyvin.

Tämän jälkeen oli vuorossa haastattelu, jossa minua haastatteli mukavan oloinen mies(joka myöhemmin osottautui - ei yhtään vähempää -, kuin vuoden 2013 ensihoitajaksi, Simo Saikoksi) ja sairaalalla työskentelevä työelämän edustaja. Minulle jäi erittäin hyvä fiilis jutustelutuokiosta ja siirryin odottamaan valintakokeen seuraavaa osiota.

Viimeisenä minulla oli fyysinen osuus, jossa ensin testattiin lihasvoimaa, jonka jälkeen siirryttiin heti "elvytysradalle". Lihaskuntotestissä testattiin puristusvoima, vatsalihakset, askelkyykky ja selän staattinen pito. Suoriuduin lihaskuntotestistä hyvin arvosanoin. Elvytysrata pyrki simuloimaan ensihoitajan työskentelyä ja siinä kannettiin lääkelaukkujen virkaa toimittavia käsipainoja steppilautojen yli, sen jälkeen noustiin 30 kertaa steppilaudalle, josta mentiin suorittamaan 4min painalluselvytystä metronomin tikatessa rytmiin 100krt/1min. Elvytyksen jälkeen piti suorittaa hienomotoriikkatesti, jossa laitettiin puutikkuja puualustalle ensin toisella kädellä ja sitten toisella. Tämän jälkeen vaihdettiin lääkelaukut paareihin, joita työnneltiin, nosteltiin, kierrettiin kehää ja lopulta steppailtiin taas 20 vai 25 kertaa steppilaudalle ja alas. Omasta mielestäni fyysinen testi oli erinomaisesti suunniteltu ja nautin sen suorittamisesta. Tästä menin suoraan työvuoroon ja päivälle kertyi pituutta jokunen tunti - 07.30-02.00.

Seuraavat muutamat viikot oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Tämä vuoristorata tuli päätepysäkilleen, kun 1.7.2013 töissä tarkistin koulutukseen valittujen listan. Nimeni oli tällä listalla.

Olin kuvitellut tilannetta päässäni ja olin lähes varma, että kävisin vartijan kopissa vain huutamaan onnesta ja juoksisin ympäri sairaalaa kertomassa ilouutisesta. Toisin kävi. Siellä se "sairaalan isäntä" sitten aamutuimaan itki tietokoneen edessä. Elämän pituinen unelma oli totta. Koin valtavaa ylpeyttä ja olin onneni huipulla. Koin myös saaneeni valtavan luottamuslauseen Simo Saikolta, jonka luulen ottaneen minut koulutukseen erityistapauksena. Tätä luottamusta en halua pettää ja tulenkin aloittamaan syksyllä opinnot äärimmäisen motivoituneena. Tämä ei ole kilpailu, mutta haluan olla paras. En siksi, että voisin sillä todistaa jotain, vaan siksi, että voisin nousta tuolle unelmissani rakentamalle jalustalle. Jotta voisin olla lapsuuteni unelmien sankari.

Julkaisen tämän blogin nimimerkillä, vaikkakin minut tuntevat varmasti tunnistavat ja yhdistävät minut välittömästi. En ole sisar hento valkoinen, vaan veli vitivalkoinen, vaikka väriltäni punainen. Jotkut saattavat minut myös tunnistaa pakkotoisto.com-foorumeilla käyttämästä nimimerkistä Wilmo.