sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Panostusta, politiikkaa, palkitsemista

Tässä on nyt vierähtänyt vähän turhan kauan edellisestä kirjoituksesta ja paljon onkin ehtinyt tapahtumaan.

Perushoidon harjoittelu

Päällimmäisenä ensimmäisestä harjoittelusta jäi mieleeni se kova työ, mitä perussairaanhoidossa hoitajat joutuvat tekemään päivästä toiseen. Olin monesti työpäivän jälkeen todella väsynyt, enkä harjoittelun aikana jaksanut käydä muistaakseni kertaakaan edes salilla. Toki tähän vaikutti myös se, että kaikki vastaantuleva oli uutta aina työyhteisöstä työtehtäviin, ja kuten tässä on saanut jo monasti todeta, niin uuden oppiminen väsyttää.

Päätepysäkillä

Kuolema. Ohjaajani kysyi mielestäni hauskasti kantaani kuolemaan, "Koetko kuoleman syklisenä, vai lineaarisena?". Mielestäni kyseessä on päätepysäkki, jonka asemanhoitajana oleminen arvelutti minua ehkä eniten koko alalla pärjäämisessäni. Olin aiemmassa ammatissani ollut melko paljon tekemisissä vainajien kanssa, muttei minulla kuitenkaan ollut ikinä mitään hoitosuhdetta vainajiin, vaan näin heidät lähinnä ruumiina.

Harjoittelun aikana kuolema tuli tutuksi johtuen harjoituspaikkani roolista sairaanhoidon loppupäässä. On vaikea keksiä sanoja, joilla kokemukseni ilmaisisi. Erään potilaan kuoleman etenemistä sängyn vierestä seuratessani olin samalla surullinen, että helpottunut. Kyynelien valuessa poskipäiltäni alas ymmärsin, että elämän lisäksi päättyy myös tuska. Ammatillistä kasvuani ajatellen huomasin, ettei toimintakykyni tai ajatuksenjuoksuni heikentynyt tilanteessa. Poismenoja tuli koko harjoitteluni aikana vastaan useita, ja tämä karisti pois epäilykseni siitä, pystynkö tulevassa ammatissani kohtaamaan lineaariseen kulkuun vääjäämättä kuuluvan lopun.

Lukukauden loppukiri

Olin harjoitteluun lähtiessäni ajatellut lukevani paljon mm. anatomiaa, mutta toisin kuitenkin kävi. Paljoa ei aikaa jäänyt harjoittelun lopun ja joululoman alun väliin, mutta tekemistä senkin edestä. Kaikki kurssit päättyivät ja tenttejä oli jonkin verran. Varsinaisen opiskelun lisäksi oman haasteensa toi myös se, että edellisessä kirjoituksessani mainitsema valtuustopaikka vaihtui opiskelijakunnan hallitukseen.

Vaikka vuorokausista meinasi tunnit loppua kesken, sain kurssit kunnialla päätökseen ja pääsin joululomalle töitä paiskimaan ja opintojani rahoittamaan. Joululoman aikana ehdin jo monesti kaipaamaan takaisin koulun penkille... Tämän toiveen toteutuessa vuoden vaihteen jälkeen koin valtavaa ylpeyttä itseäni kohtaan saadessani tietää, että minulle oli myönnetty stipendi esimerkillisen asenteen ja yrittämisen johdosta. Tämä stipendi kuulemma jaetaan kerran vuodessa sekä yhdelle valmistuneelle, että yhdelle opintonsa aloittaneelle opiskelijalle. Tunnustuksen jälkeiset päivät menivät lähes euforisessa hyvän olon tunteessa - en ole elämässäni ollut ylpeämpi itsestäni. Tulee vieläkin kosteutta silmäkulmaan ajatellessani sitä, etten pari vuotta sitten olisi ollut edes kelpoinen hakemaan ammattikorkeakouluun ja nyt olen onnistunut sekä pääsemään erikoistapausvalinnassa unelmani mahdollistavaan koulutukseen, että saamaan tekemistäni ja yrittämisestäni ainoana aloittaneena tunnustuksen. Toivottavasti nyt ylpeys ei käy lankeamuksen edellä ja jatkan opiskelut loppuun asti samalla höngällä.

1 kommentti:

  1. Hienoa, onnittelut stipendistä ja moisesta tunnustuksesta! Sietääkin olla ylpeä :) Tsemppiä seuraavan lukukauden opintoihin!

    VastaaPoista